Yritysjuhlat

Pidämme hyvää huolta sinusta ja vieraistasi, vuosikymmenten kokemuksella.

Kunpa kaikki viihtyisivät, ruoka riittäisi ja itsekin pääsisin heittämään vapaalle ennemmin tai myöhemmin. Mieluummin ennemmin.

Tiedämme tunteen! Siksi pidämme hyvää huolta sinusta ja vieraistasi. Meillä onnistumisen ytimessä ovat ammattitaitoiset ja palveluhenkiset ihmisemme. Teemme työtä sydämellä.

Puitteet ovat täällä myös kunnossa. Monipuolisissa tiloissamme onnistuvat niin vuosijuhlat, henkilöstötilaisuudet, pikkujoulut kuin tuotelanseeraukset. Esimerkiksi Ballroom on monimuotoinen ja suosittu sali, joka soveltuu kokouksien ja messujen lisäksi bankettien ja tanssiaisten järjestämiseen. Upea miljöö meren rannassa tuo aina pientä ekstraluksusta tapahtumaasi.

Suurten yritystapahtumien suunnittelu kannattaa aina aloittaa ajoissa, mutta ketjuista riippumattomana perheyrityksenä voimme luvata, että pystymme myös vastaamaan joustavasti nopeisiin toimeksiantoihin. Tapahtumaa suunnittelevan kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä kokeneeseen yritysmyyntiimme. Olemme apunasi heti projektin alkumetreistä alkaen.