Uutiset

Kylpylän ja Putouksen yhteistyö jatkuu

Naantalin Kylpylä jatkaa yhteistyötä Suomen suosituimman sketsiviihdeohjelma Putouksen kanssa sarjan lauantaina 20. tammikuuta alkavalla tuotantokaudella.

Putous tekee tammikuussa näyttävän paluun MTV:n lauantai-iltoihin 16. tuotantokauden merkeissä. Tämä rakastettu ohjelma on ollut suomalaisten viihdeohjelmien kirkkain tähti jo reilusti yli vuosikymmenen ajan. Ohjelma kerää vuodesta toiseen ruutujen ääreen lauantaisin prime time -aikana miljoonayleisön. Kylpylä jatkaa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa esitettävän koko perheen viihdeohjelman yhteistyökumppanina jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Putous-areenalle marssii tulevalla kaudella kuusi näyttelijää. Tuleva näyttelijäjoukko on riemukas sekoitus niin uusia tähtiä kuin vanhoja Putous-konkareitakin. Näyttelijöinä nähdään Nicklas Pohjola, Eino Heiskanen, Ushma Olava, Linda Wiklund, Juuso ”Köpi” Kallio sekä Joonas Kääriäinen. Putous-kauden juontaa tänäkin vuonna Niina Lahtinen.

Tulevalla kaudella muun muassa legendaarinen sketsihahmokilpailu uudistuu ensimmäistä kertaa Putouksen historiassa, kun näyttelijät valmistelevat kautta varten kaksi sketsihahmoa yhden sijaan.

Kumppanuus Naantalin Kylpylän kanssa näkyy sarjan kuvauksissa ja kilpailuissa. Tulevalla kaudella Naantalin Kylpylää esitellään sarjan toisessa jaksossa lauantaina 27. tammikuuta, kun viime kaudelta tuttu ”Faija tubettaa” saapuu Kylpylään vierailulle.

Naantalin Kylpylän somekanavissa tullaan arpomaan lippupaketteja Putouksen livelähetyksiin. Ota siis kanavamme Facebookissa ja Instagramissa seurantaan viimeistään NYT!

Putouksen 16. tuotantokausi alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla 20. tammikuuta. Jaksot televisioidaan kahdeksana lauantai-iltana klo 19.30 suorana lähetyksenä Helsingin Arabiassa sijaitsevalta studiolta. Finaalijakso nähdään 9. maaliskuuta.

Putousjaksot MTV Katsomossa »

Varaa lomasi parhaaseen hintaan